Aamu alko huonosti. Heräsin kipuun. Olkapääni on reistaillut pitkään, koko loppukesän ja syksyn. Se on rasittunut työstä ja painavan kameran kantaminen ei helpota yhtään tilannetta. Tiedän mitä edessä on kun menen lääkäriin. Lepoa. Mutta mä en halua levätä, mä haluan kuvata. Olla töissä ja elää normaalia elämää. Tämä kipu kuitenkin vaikuttaa jo nukkumiseen, kaikenlaiseen kantamiseen, tämä kirjoittaminenkin sattuu. Todella paljon 🙁
Oon ollu vähä maassa sit tänään ja yrittäny ajatella mitä teen kun tämä käsi on levossa enkä saa kuvata. Osaisinko kuvata vasemmalla kädellä. Kantaa kaikkea vasemmalla, ulkoiluttaa koiraa vasemmalla kädellä. En tiedä. Tänään oli kuitenki kiva päivä, oli aurinkoista, ja päätin lähteä masennuksenpoistoretkelle Öjan Brygganiin. Sen jälkeen kävin vielä Isollakarilla, eli friisinsaaressa. Oli upea auringonlasku. Hiljasta ja rauhallista. Usvaa alkoi nousemaan ja hämärsi. Teki hyvää käydä ajelemassa.
Mutta samalla tuntui yksinäiseltä, olisin kaivannut mukaan jonkun ystävän. Mutta aina ei voi pyytää ystäviä mukaan kun lähtee kuvaaamaan. Jos aika tulee pitkäks toisella se häiritsee muakin ja mä en voi keskittyä samalla lailla. Se on aika yksinäistä. Ehkä tauko kuitenkin tekis hyvää. Ei se huono idea olis. Olkapää sais paraantua ja sais kerätä niitä luovia ideoita. Niitä kyllä riittää, joka päivä tulee joku uus juttu mieleen mitä haluaisin toteuttaa. Eikä mee kauaa ku alkaa räntäkelit ja syysmyrskyt. Silloin ei ole mitään kuvattavaa. Tai aina on jotain 😉 Mutta se on mun tauon paikka.
.
Vastaa