Sonja Hagström Photography

Mikä on ISO ? Mikä on valotusaika ? Mikä on valotusaukko. Mikä on valkotasapaino ? Entäs polttoväli ? Miksi kuva ylivalottuu?

Sväterävyys ?

 

 Muutama iisi kyssäri ja muutama vastaus näin alkuun. http://www.digifaq.info/ ja vähä basicjuttuja löytyy tuolta.

 

ISO 

Kertoo kennon herkkyyden.

Mitä suurempi arvo, sitä vähemmän valoa kamera tarvitsee kuvan muodostamiseksi. Parhaaseen kuvanlaatuun päästään pienellä arvolla, koska ISO-arvon kasvattaminen kasvattaa myös kuvassa esiintyvää kohinaa ja jossain vaiheessa kuvanlaatu huononee jo niin paljon, etteivät kuvat ole enää käyttökelpoisia. Korkein käytännöllinen ISO-arvo riippuu aina kamerasta ja sen kohinanpoisto-ominaisuuksista.

Nostamalla ISO-arvoa voidaan kameran valotusaikaa lyhentää terävän kuvan takaamiseksi esimerkiksi hämärässä kuvattaessa silloin, kun kohde liikkuu, eikä voida käyttää kamerajalkaa. Tai salamaa ei joko voida tai haluta käyttää.

Yleisimmin nykyisten järjestelmäkameroiden ISO-arvoa voidaan säätää välillä 100-3200. Vaikka kamerassa voitaisiin valita korkeakin arvo, korkein käyttökelpoisin arvo täytyy aina etsiä kokeilemalla. Pokkarikameroiden pienillä kennoilla kohinaa esiintyy yleensä järjestelmäkameroita enemmän.

Esimerkiksi musiikki tai teatteriesityksiä kuvattaessa valaistus on yleensä melko hämärä, eikä salamaa oikein voida käyttää, koska kirkas salaman valo latistaa keikoilla käytettävien värivalojen sävyjä ja tappaa muutenkin kuvasta sen ”aidon tunnelman”. Joissain tilanteissa salaman käyttö voi olla myös kielletty. Jalustasta ja pidemmästä valotusajasta ei myöskään ole hyötyä, koska esiintyjät liikkuvat lavalla koko ajan. Tällaisissa tilanteissa kuvista pyritään saamaan teräviä käyttämällä valovoimaisia objektiiveja ja korkeaa ISO-arvoa.

VALOTUSAIKA 

Valotusaika on aika, jonka kameran suljin on auki ja päästää valoa kennolle.

Mitä heikommassa valossa kuvataan, sitä pidempi valotusaika vaaditaan ja vastaavasti kirkkaassa valossa kuvattaessa valotusajat ovat erittäin lyhyitä.

Kameroiden valotusajat ilmoitaan yleensä sekunteina. Kameran valotusajan rajoiksi voidaan esimerkiksi kameran teknisissä tiedoissa ilmoittaa 1/4000-30 s. Tämä tarkoittaa käytännössä, että lyhin valotusaika, joka kameran asetuksissa voidaan valita on sekunnin yksi neljästuhannesosa ja pisimmillään valotusajaksi taas voidaan asettaa 30 sekuntia.

Edellisten lisäksi nykyisissä digitaalikameroissa on usein käytettävissä ns. Bulb-tila, joka tarkoittaa sitä, että kameran suljin pysyy avoinna niin kauan, kuin laukaisinta pidetään painettuna. Eli kamera valottaa kuvaa niin kauan, kuin kameran laukaisinnappi on pohjassa.

Pitkiä valotusaikoja tarvitaan, kun otetaan kuvia heikossa valossa tai suuren syvyysterävyysalueen takaamiseksi käytetään pientä aukkoa (esim f-22).

AUKKO ELI f/ARVO

Kertoo objektiivin himmenninaukon koon. Himmentimen avulla säädetään objektiivin läpi kennolle pääsevän valon määrää.

F-arvo ilmoitetaan tyyliin 1 : suurin käytettävissä oleva f-arvo. Eli esim. 1:4-5.6 50-200mm – kertoo kyseessä olevan 50mm-200mm polttovälille säädettävästä zoom-objektiivista, jonka suurin mahdollinen aukko 50mm polttovälillä on f-4 ja 200 mm polttovälillä f-5.6.

Mitä pienempi arvo, sitä suurempi aukko ja päinvastoin.

Pieni f-arvo kertoo siis objektiivin suuresta aukosta, jolloin objektiivin sanotaan olevan valovoimainen. Suurella aukolla kuvattaessa syvyysterävyysalue kuvassa on pieni. Samoin valotusaika pysyy lyhyenä (koska suuri aukko päästää enemmän valoa kennolle). Pieni syvyysterävyysalue on käytännöllinen esimerkiksi muotokuvauksessa, jolloin kuvattavan kohteen kasvot ovat kuvassa terävät, mutta taustasta tulee sumea, jolloin kohde nousee paremmin esiin.

Päinvastaisesti taas pienemmällä aukolla (suuri f-arvo) kuvattaessa syvyysterävyysalue kasvaa, samoin kuin valotusajan pituuskin. Suurta syvyysterävyyttä tarvitaan esimerkiksi maisemakuvissa, jolloin mahdollisimman suuri osa kuvasta halutaan pitää terävänä.

Zoom-objektiivin f-arvo voi objektiivista riippuen olla kiinteästi sama koko polttovälialueella tai muuttua polttovälin mukaan. Yleensä edullisimmissa objektiiveissa f-arvo muuttuu polttovälin mukaan, kun taas kalliimmissa ja laadukkaimmissa se pysyy kiinteänä koko polttovälialueella.

Joskus himmentimen aukosta ja f-arvosta puhuttaessa käytetään myös nimitystä suljinaukko (tällä tarkoitetaan siis himmentimen aukkoa).

VALKOTASAPAINO ELI WHITE BALANCE

Eri valolähteiden valo on eri väristä. Hehkulampun valo on punaisempaa kuin auringon. Tämä on helppo kokeilla vaikka valaisemalla taskulampulla valkoista paperia auringonvalossa ja vertaamalla värejä.

Auringon valon värikin vaihtelee päivän mittaan, illalla ja aamulla se on punaisempaa ja keskipäivällä sinisempää. Varjossa taas valo heijastuu siniseltä taivaalta ja on varsin sinistä.

Niin sanottu valkoinen valo on silmän tulkinta aiheesta. Valkoinen ei oikeastaan ole väri, vaan tarpeeksi kirkas valo, jossa värejä on suunnilleen tasaisesti jakautuneena.

Ihmissilmä ja aivot tulkitsevat valkoisen valkoiseksi kaikissa valoissa ja samalla tunnistavat myös muut värit. Kamera taas vangitsee värin sellaisenaan ja näytöllä valkoinen näyttääkin omituisen värittyneeltä tai ihonväri ei näytä oikealta.

Valkotasapaino

 

 

Puhutaan niin sanotusta valko- tai väritasapainosta (white balance, color balance). Tällä tarkoitetaan valon värin aiheuttamaa muutosta kuvattavan kohteen väreissä. Kuvan väritasapainoa voidaan muuttaa kuvankäsittelyohjelmassa tai kameralle voidaan kertoa millaisessa valossa aiotaan kuvata. Tavoitteena on saada kuvan valkoinen tai harmaa näyttämään luonnolliselta.

Puhutaan myös värilämpötilasta (color temperature), jolla käytännössä tarkoitetaan samaa asiaa. Periaatteessa ’valkoisen’ valon väriä voidaan mitata värilämpötilalla ja yksikkönä on kelvin (K). Esimerkiksi hehkulamput tuottavat n. 3000K värilämpötilan, salamavalo n. 5000 kelviniä ja kirkas auringonpaiste 5000-7000 kelviniä. Lämpötilayksikköä käytetään, koska alunperin on mitattu hehkuvan kappaleen tuottaman valon väriä.

Digikameroissa on valonlähteen asetus (’white balance’, ’color temperature’, ’ambience light’). Kun valonlähde valitaan, niin kamera pyrkii korostamaan valolle vastakkaisia värejä. Yleisimpiä asetuksia ovat:

daylight, sunlight (auringon kuva)

5500K päivänvalo; eräänlainen perustaso valon värille. Kannattaa kuitenkin huomata, että aamu- ja ilta-aurinko on punaisempaa kuin keskipäivän aurinko. Vaikka aurinko paistaisikin, niin varjossa valo on huomattavasti sinisempää. Varjolle voi ollakin oma asetuksensa.

cloudy (pilven kuva)Pilvinen, 6500K; jälleen päivänvaloa, mutta yleensä hiukan sinisempää. Kamera lisää punaisuutta kuvaan.

shadow (seinän varjo)Varjo, 8000-9000 K; siniseltä taivaalta tulevaa erittäin sinistä valoa. Kuvaan lisätään punaista varsin paljon.

incandescent, tungsten (hehkulampun kuva)Hehkulampun valo, 2800-3200K; valo on punaista tai oranssia. Kamera vahvistaa sinisiä ja vihreitä sävyjä.

fluorescent, warm white (säteilevä putki)Loisteputki; loisteputkia on monenlaisia, eikä niiden valon tyypistä voi aina varmasti sanoa. Merkittävä osa perinteisistä lampuista antaa kellertävän punaista valoa ja tyypillisesti tässä asennossa kamera lisää sinistä. Saattaa toimia myös kellertäville katuvaloille.

fluorescent high, cool whiteLoisteputki; jos loisteputki on esim ns. kasvilamppu tai muuten on haluttu enenmmän ’energisempi’ valo, niin siinä on sinisiä komponentteja enenmmän. Osa nykyisistä katuvaloista on myös selkeästi vihertäviä. Kamera korostaa punaista.

flash (salaman kuva)Salamavalo; salamavalo on periaatteessa samanväristä kuin auringonvalo.

Kameroissa on myös automaattinen valkotasapainon asetus. Tässä asennossa pyritään saamaan koko kuvan keskimääräiseksi väriksi harmaa. Toimii yleensä hyvin ulkona ja sisällä hehkulamppujen valossa. Säätö ei toimi oikein, jos kuvassa esiintyy suurella alalla joku vahva yksittäinen väri.

Valkoisen asetus

Valkotasapainoasetukset ovat ohjeellisia. Valon väri voi olla muuttunut esimerkiksi värillisestä pinnasta heijastuessaan. Valon väriä ei välttämättä näe silmällä – silmä ja aivot ovat erittäin hyviä säätämään valkotasapainoa.

Yksi varmistustapa on katsoa kameran nestekidenäytöltä kuvaa, jolloin silmillä ei ole vertailukohdetta. Jos kuva näyttää siniseltä tai punaiselta, niin voi kokeilla toista asetusta. Kameran LCD yleensä näyttää esikatselukuvaa valkotasapaino korjattuna. Jos ei, niin ottamalla kuvan näkee asetuksen vaikutuksen LCD:lläkin.

Pätevimmissä kameroissa on myös valkotasapainon käsisäätö (custom WB, manual WB). Tästä löydät lisätietoa oheisesta Valkotasapainon käsisäätö -sivusta.

Tarvitaanko valkotasapainon asetusta?

Valkotasapainon säädön ideana on tavallaan poistaa kuvasta varsinaista kohdetta häiritsevä tekijä. Samanlainen ajatus on esim. taustan sumentaminen syväepäterävyydellä. Syväepäterävyys on ’kuvan virhe’, tokihan se tausta siellä oikeasti näkyy. Mutta kun tausta sumenee, niin varsinainen kohde tulee paremmin esille.

Kun ympäröivän valon väri ’poistetaan näkyvistä’, niin varsinainen kohteen muodot ja värit tulevat paremmin esille. Toisissa kuvissa taas valon väri on tärkeä osa kuvan sanomaa, eikä sitä silloin pidä mennä poistamaan. Esimerkiksi, jos halutaan kuvaan iltaruskon punaisuus, niin automaattinen korjaus latistaa kuvan.

 Kameroissa ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa ”ei valkotasapainon säätöä”. Ongelma on siinä, että valkoisella valolla on aina joku sävy. Kuten sanottu, silmä vain tulkitsee sen valkoiseksi.

Aika hyvä valinta perusvalkoiseksi on auringonvalo. Ihminen pitää sitä ’luonnollisena’ valkoisena tulkiten sen kuvassakin yleensä valkoiseksi. Eli ehkä luonnollisin tapa ’poistaa valkotasapaino’ on asettaa kameran valkotasapaino auringonvalo-asetukseen. Tämä vastaa filmipuolella päivänvalofilmin käyttöä. Tällöin sitten eri valot vertautuvat tähän valoon ja näkyvät sen mukaisesti.

Hyvä esimerkki poikkeuksesta on varjossa oleva lumi. Lumi tulkitaan niin vahvasti valkoiseksi, että sinisen taivaan valaisema lumi voi näyttää kuvassa omituisen siniseltä (tosin tästäkin on eri mielipiteitä). Tällöin voisi käyttää kameran varjo- tai pilvinen -asetuksia. Myös valkotasapainon mittaaminen lumesta auttaa.

Toinen poikkeus voisi olla sisätilojen hehkulamput. Tämäkin valo on niin tavallista, että voimakas kuvien keltaisuus päivävaloasennossa alkaisi käydä silmiin. Hehkulamppuasetus saattaa toimia parhaiten sisätiloissa, vaikka jotain valaisua halutaankin korostaa.

Mainitsemisen arvoinen mahdollisuus on myös kuvaus RAW-tallennuksella. Tällöin kamera tallentaa täysin käsittelemättömänä. Valkotasapaino on kuvaan asetettava, ennen kuin sitä voidaan katsella, mutta näin tämä voidaan tehdä jälkeenpäin kuvaa käsiteltäessä. Valojen väri voidaan tällöin asettaa mieleiseksi, eikä sitä tarvitse miettiä kuvaustilanteessa.

POLTTOVÄLI

Objektiivin polttoväli ilmoitetaan millimetreinä. Pieni mm-luku kertoo objektiivin olevan laajakulmainen, yksinkertaistettuna sillä saa rajattua kuvaan suuren alueen, esimerkiksi maisemakuvan tai kaikki kuvattavat mahtumaan perhepotrettiin lyhyenkin välimatkan päästä. Suuri mm-luku taas kertoo, että objektiivilla voidaan kuvata suurennettuna kaukanakin olevia kohteita, kuten vaikkapa lintuja.

Polttovälin ääripäistä käytetään nimityksiä laajakulma (pieni mm-arvo) ja tele (suuri mm-arvo).

Objektiivi voi olla malliltaan kiinteä-polttovälinen, jolloin polttoväli objektiivilla on aina sama, tai zoom-objektiivi, jolloin objektiivin polttoväliä voidaan muuttaa eli zoomata. Yleisesti sanotaan, että kiinteäpolttoväliset objektiivit tarjoavat paremman kuvanlaadun.

Esimerkkejä objektiivien polttovälien merkinnöistä:

• 30mm = kiinteä polttoväli 30 mm.
• 18-50mm = Zoom-objektiivi, jonka polttoväliä voidaan säätää välillä 18 mm ja 50 mm.
• 70-300mm = Telezoom, jonka polttoväli säädettävissä välillä 70 mm – 300 mm.

YLEISTÄ VALOTUKSESTA

Valotusajan (shutter speed) ja aukon (aperture) säätäminen on keskeistä valokuvaukselle. Nämä toimivat digitaalikameroissa samoin kuin filmivalokuvauksessa. Hyvistä valokuvauskirjoista tai valokuvaukseen yleisesti keskittyneistä www-sivustoista löydät näistä parhaiten lisätietoa.

Valotusaika

Valotusaika määrää, kuinka pitkän ajan kameran kennolle pääsee valoa. Lyhyellä valotusajalla valoa tulee kennolle vähemmän eikä kuva ylivalotu kirkkaassa auringonvalossa. Nopealla ajalla ei liikkuvan kohteen liike näy epäterävyytenä eikä kameran liike tai tärähdys vaikuta kuvaan. Kameroiden valotusajat ovat lyhimmillään 1/1000 – 1/8000 sekuntia.

Pidemmällä valotusajalla valoa kertyy enemmän ja saat kuvattua hämärämmässäkin. Hitaalla valotusajalla kohde ei saa liikkua ja kameran olisi hyvä olla jalustalla, ettei käsien tärinäkään vaikuta. Periaatteessa valotusaika voi olla vaikka tunteja, mutta digipokkareissa pisimmät ajat ovat 1 sekunnin ja 1 minuutin välillä.

Aukko

Aukkoarvo vaikuttaa nimensä mukaisesti kameran objektiivissä olevaan reikään, jonkä läpi valo kulkee. Reiän kokoa voi säätää, pienemmällä aukolla valoa tulee vähemmän, suuremmalla enemmän.

Aukko esitetään ns. f-luvulla. Luku ilmaisee polttovälin suhteen käytettyyn aukon läpimittaan ja se merkitään usein tyyliin f:2.8 tai f/2.8. Pienempi luku merkitsee siis suurempaa aukkoa. Tyypillinen digipokkarin aukkoväli on 2.0–8.0. Digijärjestelmäkameroiden optiikoiden f-luvut ylettyvät yleensä arvoihin 22–32.

Aukko vaikuttaa myös ns. syväterävyyteen, pienemmällä aukolla on kuva terävämpi pitemmälltä matkalta, suurella aukolla kohdistusetäisyyden edessä ja takana olevat kohteet sumentuvat. Kuluttajadigitaalikamerassa käytetty kennon koko ja sitä kautta polttoväli on vain niin pieni, että kameran syväterävyysalue on varsin suuri suurillakin aukoilla.

Automaattivalotus

Kamerat osaavat mitata ja asettaa valotuksen säädön automaattisesti (automatic exposure, AE). Valotus voi olla täysiautomaattista, jolloin kamera valitsee mieleisensä aukon ja ajan.

Aika-automatiikalla (Tv, Shutter priority) säädetään käsin valotusaika ja kamera valitsee sopivan aukon valaistuksen perusteella. Tätä käytät, kun haluat erikseen määrätä esim. nopean ajan, jotta liike pysähtyisi.

Aukko-automatiikalla (Av, Aperiture priority) säädetään käsin aukko ja kamera valitsee sopivan valotusajan valaistuksen perusteella. Tätä käytät erityisesti, kun haluat hallita syvyysterävyyttä.

Valotuksen lukituksella (AE lock) tarkoitetaan sitä, että kameran annetaan mitata sopiva valotus halutusta kohdasta. Tämä asetetaan käytettäväksi seuravaan kuvaan, vaikka kuva otettaisiin hiukan eri suuntaankin. Tällöin saadaan valotettua haluttu kohde oikein, vaikka se olisi kuvan reuna-alueillakin.

Jos haluat lukita valotuksen usean kuvan ajaksi, niin mittaa sopiva valotus ja aseta se kiinteäksi valotuksen käsisäädöllä.

Valotuksen asetus käsin

Käsisäätöisellä valotuksella (M-tila) säädät sekä ajan että aukon itse. Tämä on käyttökelpoinen tilanteissa, joissa kameran automatiikka ei todennäköisesti tuota oikeaa arvoa, esimerkiksi voimakkaassa vastavalossa, tai jos kuvasta halutaan tietty pieni kohta valottuvan oikein. Tarpeeksi pimeässä automatiikka ei edes yritä hakea tarpeeksi pitkää valotusaikaa, vaan se on kokeiltava käsin.

Kameroissa on valotusmittari, joka näyttää onko sen mittauksen mukaan valoa liikaa vai liian vähän Tätä voi käyttää apuna kun haetaan sopivaa aukko-aika yhdistelmää. Mittaustavaksi voi usein valita joko yhdestä pisteestä mittauksen tai koko kuva-alan mittauksen.

Vaikka valotuksen voi asettaa käsin, ei se silti tuo tyhjästä lisää valoa. Digitaalikamera ei ole mikään valonvahvistin. Se ei kykene ottamaan hämärässä kuvia sen paremmin kuin normaali kamerakaan (jollei jopa huonommin, johtuen pienistä linsseistä yms.). On ihan normaalia, että sisätiloissa joudutaan käyttämään kohtuullisen pitkiä valotusaikoja (1/20–1/60) ilman salamaa. Ilman jalustaa tälläisillä valotusajoilla kuvattaessa on kameran tärähtämisen vaara suuri ja liikkuvat kohteet kuvautuvat epäselvinä.

Ali & Ylivalotus

Liian pitkä valotusaika ja liian suuri ISO arvo takaa ylivalottunen kuvan samoten kuin alivalotuksessa liian pieni iso ja liian lyhyt valotusaika.

 Alivalottunut kuva on liian tumma, ja tummemmista kohdista häviävät värit ja yksityiskohdat. Ylivalottunut kuva on liian vaalea, ja pahimmin ylivalottuneet kohdat ovat voineet ”palaa puhki”, jolloin osa kuvasta on täysin valkoista. Vaikeissa kuvausolosuhteissa, joissa kohteessa on suuret kirkkauserot, saattaa kuva olla osin ylivalottunut ja osin alivalottunut.

Syväterävyys

Kameran tarkennuksella (focus) haetaan optiikalle sellaista keskinäistä asentoa, että tietyllä etäisyydellä oleva kohde kuvautuisi tarkkana filmille/kennolle. Linssejä käytettäessä vain yhdellä etäisyydellä olevat kohteet ovat tarkkoja, lähempänä tai kauempana olevat kohteet ovat enemmän tai vähemmän epätarkkoja.

Puhuttaessa kameran syväterävyydesta tai -tarkkuudesta tarkoitetaan sitä, kuinka paljon etäisyys varsinaisesta tarkennusetäisyydestä ’epätarkentaa’ kuvaa. Sumeneeko kuva heti kohteen takana vai näkyykö edustan ja taustan maisema tarkkana. Syväterävyys riippuu optiikan polttovälistä, käytetystä aukosta ja tarkennusetäisyydestä.

Mikä vaikuttaa syväterävyyteen?

Yleisesti ottaen syväterävyys suurenee:

• kun polttoväli pienenee,
• kun tarkennusetäisyys kasvaa,
• ja kun aukko pienenee.

Eli jos haluat kuvan taustan sumeaksi, niin käytät mahdollisimman suurta polttoväliä (zoomaat kauas), kuvaat mahdollisimman läheltä ja käytät suurta aukkoa. Vastaavasti, kun haluat että kuva pysyy terävänä läheltä kauas, niin käytät pientä aukkoa ja pientä polttoväliä.

Syväterävyys esitetään usein ns. terävyysalueena – matkana, jolla kuva on terävä tarkennusetäisyyden ympärillä. Terävyysalue riippuu siitä, minkälainen tarkkuus on vielä hyväksyttävää. Haluttua tarkkuutta mitataan ns. hajoamisympyrällä, joka kuvaa miten isoksi pieni piste leviää epätarkkana. Kun kuvaa suurennetaan, myös hajoamisympyrä suurenee, joten haluttu tarkkuus riippuu myös siitä, miten isoja suurennoksia kuvasta halutaan tehdä.

Syväterävyys ja makrokuvaus

Hyvin usein makrokuvaajat sanovat, että syväterävyys ei riipu polttovälistä. He ovat omalla tavallaan oikeassa.

Makrokuvauksessa ollaan kiinnostuneita siitä, miten suurena kohteen saa kuvattua kuvaan. Puhutaan ns. suurennossuhteesta, jolla tarkoitetaan todellisen kohteen ja kennolle muodostuvan kuvan mittojen suhdetta. Esimerkiksi 1:1-kuvaussuhteella kohteen kuva on samankokoinen kuin alkuperäinen kuvattava. Jos kuvaat 5 mm pitkää kärpästä, muodostuu siitä 5 mm pitkä kuva kennolle. Jos kenno on 7 mm leveä, täyttää kärpänen lähes koko kuvan.

Jos makrokuvaaja kuvaa kohteen samankokoisena kuvaan, on kohteen syväterävyys samalla aukolla samanlainen käytettiinpä mitä tahansa polttoväliä. Tosin kuvausetäisyys muuttuu, koska kuvakulma on erilainen eri polttoväleillä. Kuvausetäisyyden muuttumisesta seuraa myös perspektiivin muutos, joten kuva kyllä näyttää erilaiselta.

Tilanne kuitenkin muuttuu, jos kuvausetäisyys kasvaa niin suureksi, että aletaan lähestyä hyperfokaalista etäisyyttä. Tällöin taustan syväterävyys alkaakin lisääntyä kun polttovälit lyhenevät. Tämä tilanne tulee helposti vastaan lyhytpolttovälisillä digikompakteilla, ja lähikuvauksen syväterävyys voi olla helpommin hallittavissa.

•